Samanlaiset asemat

Visa Pöntinen / RVS ja Mika Vähä-Lassila / RVS

Tähän sivustolle olemme keränneet listan asemista jotka ovat alun perin tai ovat edelleen samanlaisia. Asemarakennuksia rakennettiin Suomessa pääosin tyyppipiirustusten pohjalta, jolloin samaa piirustusta saatettiin käyttää identtisenä usealla liikennepaikalla. Sivustolla on lueteltu (tyyppi)piirustuksen numeroita, joiden perässä on kerrottu, mitkä asemat rakennettiin samoilla piirustuksilla. Listaus on epätäydellinen ja täydentyy jatkuvasti, kun uutta tietoa ehditään kerätä tänne. Piirustuksen numeron perässä oleva kirjain yksilöi piirustuksen ja viittaa muokattuun piirustukseen, eli esimerkiksi 1380-piirustus ei ole täysin identtinen 1380a-piirustuksen kanssa. Joskus piirustuksen perässä on myös yksilöity piirustuksen versionumero, esim. 1380 (2). Tällöinkin 1380-piirustus eroaa hieman 1380 (2) -piirustuksesta, mutta yleisilme on sama. Yleensä erot saman piirustusnumeron eri versioissa koskevat esimerkiksi peilikuvana rakentamista, eroja ikkunoiden tai ovien sijoittelussa tai aseman yksityiskohdissa. Asemat on lueteltu piirustusnumeron mukaan, ja tarkka numerointikaava ei ole tiedossa. Kuitenkin numerosta voi vetää sen johtopäätöksen, että yleislinjaltaan isommat numerot ovat uudempia asemia: esimerkiksi Ypäjä piirustusnumerolla 277 rakennettiin vuonna 1888, kun taas numeron 2418 Ylihärmä rakennettiin 1949. Vastaavasti A-alkuiset piirustussarjan asemista yhtäkään asemaa ei rakennettu ennen 1950-lukua.

Piirustusluettelo perustuu Kansallisarkiston digitoituimiin piirustuskortteihin (http://digi.narc.fi/digi/dosearch.ka?sartun=256871.KA). Ne kertovat yleistiedot kustakin piirustuksesta, mutta itse piirustuksia ei ole digitoitu. Suurinta osaa vanhoista rautatierakennusten piirustuksista säilytetään Kansallisarkiston sivutoimipisteessä, ja niitä on aineistotilauksella mahdollista saada tarkasteltavaksi Kansallisarkiston tutkijasaliin.

Alla olevassa luettelossa on ilmoitettu sekä tiedossa olevat asemien alkuperäiset piirustusnumerot, että asemien laajennospiirustuksien numerot. Valtionrautateiden piirustusten arkistointijärjestelmä otettiin verrattain sen verran myöhään käyttöön, että asemasta ei välttämättä ole tiedossa alkuperäistä piirustusnumeroa, vaan laajennospiirustuksen tai muun muokkauspiirustuksen numero. Asemasta ei myöskään välttämättä tiedetä mahdollisen vanhemman aseman tietoja tai piirustusnumeroa juurikin tuosta arkistointijärjestelmän myöhäisestä käyttöönotosta johtuen. Myöskin alun perin yksityiset rakennukset, kuten Porvoon radan rakennukset, ovat ongelmallisia. Alkujaan yksityisten rautateiden piirustukset siirtyivät Valtionrautateille vasta vuoden 1958 aineistokeräyksen yhteydessä. Näkyäkseen luettelossa rakennuksen on täytynyt siis olla olemassa vielä vuonna 1958. Ennen tätä puretut yksityisratojen rakennukset eivät sisälly piirustusluettelon arkistokantaan tai ainakaan niiden piirustuskorttia ei ole saatavilla, jolloin niiden etsiminen on lähes mahdotonta. Yhteenvetona todettakoon, että Kansallisarkiston piirustuskokoelma on selkeä ja hyvin kattava, mutta ei täydellinen.

  • 38: Massilanmäki,

    85: Rauhala, Savio (vanhin), Tennilä,

    87: Suhmura,

    74: Keskilohja, Käpylä (vanha),

    75: Oulunkylä (uusi),

    101: Puistola (vanhin), Vedenoja, Hillosensalmi (vanha), Vuohimäki,

    106: Monni,

    105: Puistola (vanha),

    111: Kerava,

    124: Tolppi,

    129: Martinkylä,

    170: Uusikylä (uusi),

    216: Harviala,

    220: Hämeenlinna (uusi),

    241: Mommila (uusi), Ojakkala (uusi),

    242: Kumila (uusi),

    243: Ratavartijan asunto, Sääksjärvi,

    277: Villähde, Ypäjä,

    281: Meltola (vanha), Mommila (vanha), Mouhu, Nastola,

    286: Mankala,

    305: Marjoniemi,

    358: Melkkola (vanha), Myllylä,

    372: Pajari,

    375: Kaitjärvi,

    444: Hanala, Konho, Dynamiittivaihde, Pahaniemi, Pitkäporras, Vähä-Rauma, Tyris

    465: Hakkari (vanha), Ohemäki,

    470: Airaksela (vanhin), Kirkniemi (vanha), Huopalahti (vanha), Hirsilä, Huttula, Messukylä (vanha), Sahan vaihde, Santala, Santalahti, Selki, Suontee (vanha), Suonperä, Suoniemi (vanha), Valkeajärvi, Virkkala (vanha),

    547: Noppo,

    551: Röykkä,

    556: Korpi (uusi),

    565: Nummela,

    570: Muijala,  

    • 570(2): Luomankylä,

    • 570(3): Louvonmäki,

    576: Kirkniemi (uusi),

    621: Parola (uusi),

    650:

    • (I): Eskola (vanha) / Mehtälä, Fiskars / Fiskari, Huopalahti (vanha), Jorvas, Kauhainen, Kevola, Kilo (vanha), Kulovesi, Kyläjoki, Lammi, Laurila (vanhin), Lehtisaari (Löfö / Lövö), Maksniemi, Mäntylahti, Nerkoo, Pajujärvi, Taipale, Törmä (vanha), Valkeinen, Viantie,

    • (IV): Kainuunmäki, Kivimäki, Rasimäki,

    653: Kalkku, Moisio, Niittylahti, Ulvila (vanha),

    655: Kulju,

    690: Luumäki, Mellilä,

    723: Luoma, Sidikkala, Säynäjärvi,

    765: Kannus, Myllymäki,

    776: Reitkalli (vanha), Oulun rautatien pysäkkien tavaramakasiinit,

    779: Mustasaari, Tuuri,

    785: Pynttäri

    817: Isokyrö/Ventälä,

    843: Ruha,

    858: Pietarsaari (vanha),

    863: Kokkola,  

    881: Nurmo, Härmä, Voltti, Jepua, Kolppi, Kruunupyy, Kälviä, Sievi, Kangas, Kilpua, Vihanti, Ruukki (vanha), Kempele, Nokia, Siuro, Karkku, Kiikka, Kauvatsa (vanhin), Liikkala, Metsäkylä, Kymi (vanha), Inkeroinen (vanhin), Myllykoski (vanha), Harju, Selänpää, Hietanen, Haukivuori, Kalvitsa, Kantala, Hiirola, Otava, Haapakoski, Iisvesi, Kurkimäki, Hammaslahti (vanha), Inha (uusi),

    896: Kaakamo, Kello, Lautiosaari, Peltosalmi, Tuira, Äetsä

    903: Inkeroinen (vanha),

    914: Kyminlinna,

    936: Vuohijärvi (vanha),

    954: Aapajoki, Kukkola, Vuolinko (uusi), Ylivojakkala

  • 1045: Ervelä, Leppävaara,

    1073: Hammaslahti (uusi),

    1086: Enäjärvi, Haavisto, Jaakkola, Kaana, Kaisko, Nahkola, Nohkua (vanhin), Tolsa (vanha),

    1101: Kyttälä (uusi),

    1102: Peipohja (uusi),

    1122: Keuruu, Petäjävesi, Suolahti (vanha),

    1127: Kintaus (vanha), Kuusa (vanha), Laukaa, Leppävesi, 

    1130: Kintaus, Koura (uusi), Vesanka, 

    1132: Jyväskylä (vanha),

    1148: Vatia,

    1162: Alapitkä, Kauppilanmäki, Murtomäki, Soinlahti,

    1166: IIisalmi,

    1186: Huopalahti (uusi),

    1204: Kauklahti, Kirkkonummi,

    1215: Kela, Päivölä, Tähtelä,

    1222: Inkoo,

    1224: Kaunislahti,

    1231: Hajala, Halikko, Kuovila, Littoinen, Pinjainen, Pihlava, Pitäjänmäki,

    1252: Kupittaa (vanha),

    1255: Olhava (vanha),

    1256: Ii,

    1258: Myllykangas,

    1260: Kemi,

    1266: Eno (vanha), Höljäkkä (vanha), Koivu, Kontiolahti, Kylänlahti, Laurila (vanha), Muurola (vanha), Tervola (vanha), Uimaharju, Vuonislahti,

    1267: Jaatila (vanha), Jakokoski (uusi),

    1284: Karunki (uusi),

    1287: Haapalahti, Hirvas, Jamali, Kelvä, Kohtavaara, Koskenkylä (vanha), Lehmo, Liedakkala (vanha), Loue (vanha), Paakkola (vanha), Paukkaja, Peura, Tiensuu, Viekki (vanha),

    1295: Jaatila (vanhin), 

    1304: Kulennoinen, Silvola/Kerimäki, Särkisalmi,

    1307: Pääskylahti,

    1325: Nurmes,

    1363: Aittojärvi, Hietamäki, Jormua, Kalanti, Karvoskylä, Komu, Kuluntalahti, Kuona, Parkkima,

    1381: Kalkkimaa, Käyrä (uusi), Mieslahti, Paakki, Raudaskylä, Vihtamo,

    1386: Ihala, Masku,

    1393: Kiimkallio, Piuha, Tammisto,

    1397: Naantali (vanhin),

    1400: Haapajärvi, Kiuruvesi, Nivala,

    1404: Madekoski, Hyrkäs, Kainuunkylä, Kaleton, Kirkkomäki, Koskensaari, Kuohu, Lamminmäki, Martimo, Niska, Nutturla, Nuotioranta, Näätsaari, Pekanpää, Rova, Rumo, Soso,Ylämylly,

    1406: Mynämäki,

    1423: Loukolampi, Rahtula, Reitkalli (uusi), Rikkilä (uusi), Paha/Pohjakoski, Varpanen (vanha),

    1424: Eskola (uusi), Vähäkangas,

    • 1424a: Kurenpolvi, Meteli, Niemiskylä, Sotkamo,

    1426: Runni,

    1432: Kontiomäki, Pyhäsalmi,

    1445: Ahmas, Juurikkalahti, Karhunpää, Kaulinranta, Liperi, Lohjan kauppala, Onttola, Outokumpu, Pikkarala, Puukari, Saviaho, Sotka, Röyttä, Ukkola,

    1451: (Kalliomäki (vanha)?), Karijoki/Myrkky (uusi), Kiljava, Koivio (vanha), Käkelä (vanha), Okeroinen, Tolsa (uusi), 

    1454: Hytti,

    1465: Aavasaksa,

    1469: Korpikylä,

    1498: Muhos, Sysmäjärvi, Valtimo (vanha) / Haapakylä, Utajärvi,

    1488: Viinijärvi, Ylitornio,

    1535: Metsolahti,

    1586: Aholahti, Hiltula, Karila, Kerisalo, Kolkontaipale, Leppälahti, Lievestuore (vanha), Maavesi, Mietaa, Naarajärvi, Niemisjärvi, Paltanen, Parkumäki, Sauvamäki, Siikamäki, Tiukka, Tuomikylä, Venetmäki, Äystö, 

    1589: Hankasalmi, Kallislahti, Vaajakoski,

    1599: Joroinen, Parikkala (uusi), Rantasalmi,

    1609: Huutokoski,

    1652: Ilmajoki, Kainasto, Kauhajoki, Korso (uusi), Kauvatsa (vanha), Kokemäki (uusi), Koskenkorva, Lohiluoma, Merstola (uusi), Myrkky (vanha), Teuva, Närpiö,

    1661: Kurikka,

    1666: Perälä,

    1690: Maanselkä,

    1717: Haapaperä,

    1722: Kaulinranta,

    1726: Kymintehdas (uusi),

    1727: Nuolijärvi,

    1746: Mänttä (uusi),

    1758: Uro (uusi),

    1768: Ahtiala, Jaalanka, Kivesjärvi, Mäkelä, Misi (vanha), Myllyoja, Kuusivaara (vanha), Pomarkku, Porokylä, Vierumäki,

    • 1768a: Alhojärvi, Kuusivaara (uusi),

    1770: Hakasuo, Hanhikoski (vanha), Honkakoski, Kankari, Kihniö, Liminpuro, Melalahti, Ruosniemi,

    • 1770 (2): Hanhikoski (uusi),

    1771: Heinola (vanha),

    1785: Hyrynsalmi, Lappohja (uusi), Noormarkku, Paltamo, Simpele, Vika (vanha),

    1786: Nuppulinna (uusi), (Purola (uusi)?), Viertola,

    1831: Seesta,

    1832: Meltola (uusi),

    1838: Linnanpelto,

    1851: Hanhisuo (uusi),

    1855: Airaksela (vanha), Palopuro, Sääskiniemi, Tani (uusi), 

    1856:

    • 1856 (1): Hapuoja, Heinä, Melkkola (uusi), Untamo, Änkilä,

    • 1856 (2): Somerharju (uusi),

    • 1856 (3): Aitomäki (uusi),

    1863: Pukinmäki (vanha),

    1868: Rekola (uusi),

    1877: Asemäki, Jokikylä, Jämijärvi, Lauritsala (vanha), Ristijärvi,

    1876: Joutseno, Kankaanpää,

    1880: Härköskylä, Immola, Juojärvi, Jänhiälä, Kerma, Kangaslampi, Koivumäki, Lapinneva, Linnankylä, Mantilo, Muukko, Niinisalo, Pesiökylä (vanha), Piili, Rauhamäki,​ Sarvikumpu, Vaskuu, Veneskoski, Vihtari, Yltiä,

    1886: Hanko-Pohjoinen,

    1888: Maaria (uusi),

    1894: Kuopio (uusi),

    1908: Ristinummi (uusi), 

    1913: Hillon satama, Jyränkö/Ränninmäki,

    1923: Kairokoski,

    1939: Räntämäki (uusi), Sotkia (uusi),

    1944: Hallavaara, Karppila, Oravivaara,

    1946: Härmänmäki, Kauppi, Panttila,

    1945: Oulunlahti/Kiviniemi, Lavapuro,

    1960: Kaukopää,

    1974: Vihtavuori (vanha),

    1980: Suontee (uusi),

    1986: Könönpelto, Ristinpohja,

    1989: Valkeakoski,

    1993: Tuomarila,

  • 2009: Hiekkaharju (vanha),

    2014: Suoniemi (uusi),

    2022: Salpausselkä,

    2023: Kaarnalampi, Metsäkansa, Sappu,

    2037: Heinävesi,

    2042: Tupos,

    2052: Juurikorpi (uusi), Kulus, Nivavaara,

    2074: Tapanila (vanha),

    2078: Nohkua (vanha), Raitoo, Rantoo,

    2079: Köhniönjärvi,

    2108: Raippo,

    2112: Mynttilä (uusi), Varpanen (uusi), Vuohijärvi (uusi),

    • 2112 (3): Koivio (uusi),

    2127: Nikkarila,

    2138: Äänekoski (uusi),

    2132: Misi (uusi),

    2147: Eno (uusi),

    2158: Koitsanlahti, Kursu, Länkipohja, Salla, Salmivaara,

    2161: Leteensuo (uusi), Uusi-Värtsilä,

    2172: Vika (uusi),

    2176: Imari,

    2187: Hirvineva,

    2207: Hillosensalmi (uusi), Kinni, Multamäki, Nytkyme,

    2211: Alavojakkala, Jaatila (uusi), Koskenkylä (uusi), Rahola, Törmä (uusi),

    2219: Mätäsvaara,

    2246: Köhniönjärvi,

    2264: Kiusanmäki, Konna, Ristimäki, Siltasuo, Salosaari, Valkeiskangas, Vesta, Vuohenoja,

    2272: Laurila (uusi), Muurola (uusi), Tervola (uusi),

    2273: Niinimaa (uusi), Talviainen, Torkkeli,

    2284: Loue (uusi), Paakkola (uusi),

    2285: Vatiala,

    2295: Rieskala, (Laitaatsilta),

    2305: Aitoneva, Liedakkala (uusi), Uusikaarlepyy (uusi),

    2316: Jämsä,

    2352: Kolkanlahti, Kurtti, Lippo, Seikka, Seläntaus,

    2379: Hillo,

    2418: Ylihärmä,

    2440: Kemijärvi (uusi),

    2464: Pajula,

    2494: (Kyrölä?), (Saunakallio?),

    2518: Harjavalta,

    2524: Hiekkalahti, (Hinkua (vanha?)), (Ristonaho?),

    2529: Hietama, Linna,

    2530: Alvajärvi, Heinävaara, (Hiltulanmäki?), Juankoski, Kiihtelysvaara, Korvua, Kumiseva, Muuras, Leino, Parantala, (Sänkimäki (vanha)?), Varanen, Vääkiö,

    2548: Huhtola, Joutenjoki, Lehmiportti, Naapurivaara, Pihnari,

    2555: Palosuo,

    2571: Hakkari (uusi), Ruutana (uusi),

    2608: Kollinjoki,

    2609: Messukylä (uusi),

    2612: Herrala (uusi),

    2710: Kalaranta,

    • 2710 (1): Verkkoniemi,

    2736: Markkala (uusi), Mykänmäki,

    2738: Viittamäki (uusi),

    2751: Survoneva,

    2757: Pietarsaari (uusi),

    2758: Haukivaara,

    2953: Valko (uusin),

    2988: Nohkua (uusi),

  • A29: Krogars,

    A107: Orimattila (uusi),

    A137: Naantali (uusi),

    A143: Kilo (uusi) / Kuusa (uusi),

    A182: Vihtavuori (uusi),

    A183: Peuranmäki,

    A200: Kitee,

    A201: Kesälahti,

    A205: Ilomantsi,

    A217: Inkeroinen (uusi),

    A258: Pello,

    A363: Arola,

    A463: Humppila (uusi),

    A404: Koivukylä,

    A553: Pieksämäki (uusi),

    A560: Mäntyluoto (uusi),

    A686: Kilo (uusin),

    A689: Pasila (uusi),

    A749: Kolari (uusi),

  • 85a: Tennilä,

    151: Hyvinkää,

    228: Hikiä, Herrala (vanha), Kausala, Lappila (vanha),

    234: Oitti,

    243a: Sääksjärvi,

    277:

    • 277 (1): Villähde,

    282: Uusikylä (vanha),

    303: Koria,

    359: Utti (vanha),

    381: Luumäki,

    548: Rajamäki,

    557: Pirttikangas, Santalahti, Riippa,

    • 557a: Selki, Virkkala (vanha),

    559: Otalampi,

    571: Lappohja (vanha),

    579: Mustio,

    625: Iittala (vanha),

    629: Kyrö, Lieto,

    651: Lempäälä (vanha),

    669: Kylmäkoski,

    674: Aura, Matku,

    676: Humppila (vanha),

    683: Ypäjä,

    690: Mellilä,

    712: Messukylä (vanha), Mäntylahti, Pajujärvi,

    721: Inha (uusi), Kiikka,

    726: Orivesi,

    734: Oripohja (uusi),

    736: Korkeakoski, Pihlajavesi,

    749: Kolho,

    811: Munakka,

    842: Kolppi, Nurmo,

    853: Härmä,

    857: Jepua,  

    843: Ruha,

    857: Jepua,

    861: Kruunupyy,

    868: Ykspihlaja,

    871: Kälviä, Ruukki (vanha), Sievi,

    873: Kannus,

    881:

    • 811 (2)a: Hiirola,

    882: Oulainen,

    886: Kempele,

    900: Toppila,

    901: Karkku, Myllykoski (vanha), Siuro, 

    921: Liikkala,

    924: Hamina (vanha),

    930: Harju,

    938: Kirjokivi,

    943: Mäntyharju,

    948: Hietanen,

    952: Otavan satama,

    968: Haukivuori, Kantala,

    966: Kalvitsa,

    973: Haapakoski, Iisvesi,

    979: Heinoo, Kaurila, Kyttälä (vanha), Pitkälahti, Riste, Salminen, Valkeasuo,

    981: Kurkimäki,

    911: Kymi (vanha),

    1087: Nokia,

    1097: Pihlava,

    1107: Haistila,

    1114: Fiskars, Maksniemi, Kotalato, Kyläsaari,

    1115: Mäntyluoto (vanha),

    1126: Petäjävesi,

    1149: Kuusa (vanha), Laukaa,

    1198: Kilo (vanha), 

    1202: Espoo (vanha),

    1210: Masala (vanha),

    1226: Hajala, Pinjainen,

    1235: Perniö,

    1242: Halikko,

    1245: Paimio,

    1251: Littoinen,

    1259: Viantie,

    1303: Tiviä,

    1381: Raudaskylä,

    1561: Lohja (vanha) / Lohjan asuinrakennus,

    1602: Kolkontaipale,

    1615: Pieksämäki (vanha),

    1826: Korpi (vanha) / Rajamäen asuinrakennus,

    2041: Loukolampi,

    2313: Rimmi,

    2625: Kiukainen,