Elisenvaara-Parikkala -radan historiavideo

Elisenvaara-Parikkala - Rataosan historia dokumenttivideota varten

Tämä on käsikirjoitus Elisenvaaran radan historiasta kertovan videon taustakerrontaa varten.

Esipuhe

Purettu rataosuus luovutetun Karjalan alueelta nykyiseen Suomeen? Koskematon ratalinja maastossa yli 50 vuoden ajan? Suomen sotahistorian tuhoisin lentopommitus Elisenvaaran asemalle? Tätä kaikkea on tiedossa tässä dokumentissa, jossa tutustumme purettuun Elisenvaara-Parikkala-rataan. Lukija: Visa Pöntinen. Tuottanut: Visa Pöntinen.

Rautatien saapuminen Elisenvaaraan

Rata Elisenvaaraan valmistui 1893, kun Karjalan radan osuus Antreasta Sortavalaan avattiin marraskuun alussa kyseisenä vuonna. Alkuperäinen Karjalan rata kulki Viipurista Antrean pitäjän kautta Kurkijoelle Elisenvaaraan. Kurkijoelta se jatkui Joensuuhun Sortavalan ja Wärtsilän pitäjien kautta. (Iltanen 2009, 397-402.)

Elisenvaaran asema sijoitettiin Kurkijoen pitäjän luoteisreunalle, Soskuanjoen varrella sijaitsevaan Elisenvaaran kylään. Elisenvaaran lisäksi Kurkijoella oli Alhon ja Sorjon asemat. Antrean ja Elisenvaaran väliseltä Alhon asemalta oli maantieyhteys Kurkijoen kirkonkylälle. Kaukaisempaa Elisenvaaraa suositeltiin kuitenkin Kurkijoelle matkaaville, sillä siellä oli kestikievari. Elisenvaarasta muodostuikin nopeasti toinen Kurkijoen isoista asutuskeskuksista. (Iltanen 2009, 402-403.)

Elisenvaaran ensimmäinen asemarakennus valmistui 1893 Knut Nylanderin piirtämänä. Se rakennettiin Oulun radan pysäkin tyyppipiirustuksella. Samanlaisen aseman voi nykypäivänä löytää esimerkiksi Härmästä tai Kruunupyystä Pohjanmaan radalta. (Vähä-Lassila n.d.) Asemaa laajennettiin heti saman vuosikymmenen aikana (Iltanen 2009, 402).

Elisenvaaran kasvaminen merkittäväksi taajamaksi

Elisenvaarasta tuli risteysasema vuonna 1906, kun rata Punkaharjulle avattiin väliaikaiselle liikenteelle (Iltanen 2009, 403). Tämän radan varrella sijaitsee myös Parikkalan asema, josta tuli sotien jälkeen risteysasema Elisenvaaran radan jäätyä pois käytöstä (Iltanen 2009, 329). Vakituinen liikenne Savonlinnaan asti aloitettiin radalla 1.2.1908 (vaunut.org n.d.).

Vuonna 1906 valmistui Elisenvaaran toinen asemarakennus, Bruno Granholmin Savonlinnan radan piirustuksin tehty III-luokan asema (Vähä-Lassila n.d.). Asemalla oli odotussalit sekä asemapäällikön asunto. Asemalta löytyi myös ajalleen tyypilliset matka- ja kiitotavaratoimisto, lippumyymälä sekä asemaravintola. Ravintola oli sen ajan tavan mukaan kaksiosainen, II- ja III- luokka olivat erikseen. (Nikkari, n.d.) Asemalla oli myös postitoimisto, jota varten rakennettiin aseman yhteyteen toimitilat vuonna 1937 (Kansallisarkisto n.d.).

Uuden aseman valmistuttua vanha jäi virkailija-asunnoksi, ja myöhemmin se purettiin (Iltanen 2009, 402; Nikkari n.d.). Asemarakennusten lisäksi asema-alueella oli tyyppipiirustuksilla tehdyt asuinkasarmit, eli rautatieläisten asuintalot (Nikkari n.d.). Näihin asuinkasarmeihin kuului tyypillisesti ulkorakennukset saunoineen, aittoineen ja leivintupineen (Kansallisarkisto n.d.). Asuinkasarmeja oli radan alkuajoilta viisi kappaletta aseman eteläpuolella. Näiden lisäksi oli kaksi 1930-luvulla rakennettua asuintaloa. (Nikkari n.d.) Elisenvaaran ensimmäinen veturitalli valmistui 1906 ja toinen 1937. Lisäksi höyryveturien vesitystä varten oli pumppuhuone Soskuanjoen varressa. Olipa asema-alueella kaksi tavaratoimistoakin, joista uudempi asemaa vastapäätä ratapihan reunalla. Jotkin asema-alueen rakennuksista ovat edelleen jäljellä. (Nikkari n.d.)

Presidentti Lauri Kristian Relander oli kotoisin Kurkijoelta, joten Elisenvaara sai hänen kautensa aikana arvokkaitakin vieraita. Esimerkiksi Ruotsin Kustaa Viides vastaanotettiin Elisenvaarassa 1925. (Finna n.d.)

Asemanseutu vilkastui 1930-luvulla merkittävästi, kun Elisenvaarasta Imatran kautta Lappeenrantaan kulkeva rata valmistui. Näin Elisenvaarasta oli tullut neljän radan risteysasema. Etelän suunnasta tuleva Viipurin rata jakautui nyt Elisenvaarassa Joensuun, Savonlinnan ja Lappeenrannan ratoihin. (Iltanen 2009, 402-403.)

Asemanseudusta kasvoi 1930-luvulle tultaessa merkittävä taajama. Asemakylässä toimi muun muassa maamiesopisto, karjanhoitokoulu sekä useita kauppoja ja osuusliikkeitä. Lisäksi tehdastoiminta oli vilkasta. (Nikkari n.d.)

Sota-aika Elisenvaarassa

Talvisodan syttyessä Elisenvaara säästyi aluksi pommituksilta. Joulun alla pommitukset kuitenkin kylvivät tuhoa asemakylässä, ja kevättalvella 1940 pommitukset vilkastuivat. Talven aikana kolmattakymmentä ihmistä kuoli pommituksissa, joiden lisäksi asemarakennus tuhoutui 25.12.1939 puolenpäivän jälkeen tehdyissä pommituksissa. Rautatierakennuksista myös esimerkiksi asemapäällikön talo ja VR:n asuintalo tuhoutuivat pommituksissa täysin. (Nikkari n.d., SA-kuva 2023.)

Viimeinen juna lähti Elisenvaarasta 21.3.1940 noin viikko Moskovan rauhan solmimisen jälkeen. Juna jätti jälkeensä pahoin tuhoutuneen asema-alueen klo 22:10. Elisenvaara vallattiin takaisin elokuussa 1941, jolloin alkoi vilkas jälleenrakentamisen aika. (Nikkari n.d.) Uusi asemarakennus valmistui pian, ja sitä laajennettiin seuraavana vuonna (Vähä-Lassila 2018). Kolmas asemarakennus oli käytössä jatkosodan loppuun 1944 saakka (Vaunut.org 2023).

Jatkosodan aikana Elisenvaara kohtasi Suomen historian pahimman lentopommituksen, kun venäläisten pommikoneiden laivue aloitti suurhyökkäyksen kesäkuussa 1944 (Iltanen 2009, 402-403). Elisenvaara toimi merkittävänä solmukohtana sekä evakkojunille Savonlinnaan, että sotilasjoukkojen kuljettamiselle Karjalan Kannakselle. Asema oli myös tärkeä veturien halotuksen ja vesityksen välipaikka. (Nikkari n.d.) Kesä-heinäkuun kolmesta pommituksesta keskimmäinen eli 20.6.1944 tehty pommitus oli pahin. Siinä menehtyi 133 ihmistä, joiden lisäksi 136 haavoittui. (Nikkari n.d.) Vaihtelevien tietojen mukaan joko 55 tai 80 koneen laivue pommitti Elisenvaaraa juuri 650 evakkoa kuljettaneen junan ollessa ratapihalla (Winberg 2014, Nikkari n.d.). Pommitus vaurioitti myös asemarakennuksen purkukuntoon ja teki pahoja tuhoja ratapihalla (Iltanen 2009, 403).

Elisenvaaran evakuointi käynnistettiin 4.9.1944. Samana päivänä oli tehty Moskovan välirauha. Viimeinen suomalaisjuna Elisenvaarasta lähti 21.9.1944. (Nikkari n.d.)

Elisenvaaran eteläpuolelta Alhosta siirrettiin asema sodan jälkeen Elisenvaaraan. Rakennus on suomalaisten rakentama ja se valmistui Alhoon vuonna 1941. (Iltanen 2009, 403; Vähä-Lassila n.d.) Venäläisten siirrettyä Alhon aseman Elisenvaaraan, otettiin Alhossa alkuperäinen tavaramakasiini asemakäyttöön (Iltanen 2009, 402).

Rautatien liikennepaikat Elisenvaarasta nyky-Suomen rajalle

Elisenvaarasta Parikkalaan päin lähdettäessä ensimmäinen pysäkki on Sorjo. Sorjo on Syväoron ohella radan alkuperäisiä liikennepaikkoja. (Iltanen 2009, 403.) Sorjossa ja Syväorossa molemmissa oli myös sorakuopat, joista saatiin radanrakennukselle soraa (Hovi 2022; Kansalliskirjasto 203, 483). Sorjo avattiin liikenteelle radan alkuperäisenä liikennepaikkana ensimmäinen marraskuuta 1906. Se oli käytössä liikennepaikkana Jatkosodan lopulle asti, kunnes se jäi rajan taakse ja lakkautettiin 19.9.1944. (Vaunut.org n.d.)

Sorjon asema rakennettiin Bruno Granholmin Savonlinnan radan V-tyypin aseman tyyppipiirustuksilla. Vuonna 1910 asemarakennusta laajennettiin. (Iltanen 2009, 403.) Asemalla oli myös tavaramakasiini sekä asuinrakennus piharakennuksineen. Lisäksi oli sauna-leivintupa ja maakellari, mutta muuten asema oli palveluiltaan melko typistetty. (Kansallisarkisto n.d.) Sorjossa lastattiin tukkeja, propseja ja halkoja (Sihvonen 2016).

Sorjon asemarakennus on yhä nykyäänkin jäljellä, sillä se säästyi sodan pommituksista. Sodan jälkeen rata oli vuoteen 1958 käytössä Venäjän ja Suomen yhdysliikenteessä. (Iltanen 2009, 403.) Liikenteen loputtua asema jäi yksityiskäyttöön, ja nykyisin asema on hylättynä (Heninen.net 2011).

Seuraavana asemana Sorjon jälkeen oli Syväoro, jossa sijaitsee nykyinen rajanylityspaikka. Syväoro rakennettiin Ruokolahden ja Jaakkiman välisen maantien risteyskohtaan. (Iltanen 2009, 403.) Samoilla piirustuksilla tehty asema on esimerkiksi lännempänä Punkasalmella (Vähä-Lassila n.d.). Syväoro-nimi on harhaanjohtava, sillä paikan nimi oli todellisuudessa Syväorko tai Syvänoro (Sihvonen 2016).

Asemarakennusta laajennettiin Sorjon tapaan 1910 ja uudelleen 1928 (Iltanen 2009, 403). Asemalla oli lisäksi asuinrakennus sivurakennuksineen sekä ulkorakennuksia (Kansallisarkisto 2023). Ennen sotia Syväoro oli tavaraliikenteen vilkkain asema Parikkalassa (Iltanen 2009, 403).

Syväorosta tuli rajanylityspaikka jatkosodan jälkeen 1944. Uusi valtakunnanraja vedettiin Syväoron aseman länsipuolelta. Venäläiset purkivat asemarakennuksen ja rakensivat tilalle tiilisen aseman. Rataa Parikkalasta Syväoron kautta Elisenvaaraan käytettiin Suomen ja Venäjän välisessä tavaraliikenteessä vielä vuoteen 1958 asti. (Iltanen 2009, 403.)

Rautatiekohteet rajavyöhykkeeltä Parikkalaan

Olemme saapuneet nykyisen Suomen puolelle. Voimme siis lähteä jalkaisin tutustumaan jäljellä olevaan ratapohjaan. Tämä ratapohja alkaa Syväoron rajanylityspaikan läheltä Parikkalasta (Maanmittauslaitos 1976). Se päättyy nykyisen Karjalan radan vaihteelle Parikkalaan. Ratapohjan varrella on yksi entinen seisake, Tiviä. Rata Syväorosta Parikkalaan lakkautettiin ja purettiin vuonna 1975. (Iltanen 2009, 336.)

Ensimmäinen merkki Tiviän liikennepaikasta on soraraiteen paikka. Soraraide erkani suoraan etelään ja oli alle 400 metrin pituinen (Hovi 2022). Alun perin raide rakennettiin jo radan alkuvaiheessa 1908, luultavasti sieltä vietiin soraa radanrakenukseen (Kansalliskirjasto 1917). Soraraidetta käytettiin vielä 1960-luvulla vaunujen säilytykseen muun liikenteen loputtua (Iltanen 2009, 336).

Tiviän liikennepaikka avattiin 1910 laiturivaihteena. Sinne rakennettiin laiturirakennus, joka on jo purettu. (Iltanen 2009, 335-336.) Eljas Pölhö kuvasi laiturirakennuksen vuonna 1968 (Pölhö 2023). Lisäksi aseman itäpuolelle oli jo muutamaa vuotta aiemmin rakennettu vahtitupa. Vahtitupa on edelleen jäljellä asuinkäytössä sivurakennuksineen. (Nikkari n.d; Pöntinen 2023.)

Vahtituvan kohdalla on myös ratakilometrin 545 tolppa. Nämä kilometrit ovat sodan jälkeen lasketut. Ne on laskettu Helsingistä Kouvolan ja Pieksämäen kautta. (Pölhö 2023.)

Tiviän vahtituvan ja ratapihan välillä rata ylitti Kannaksentien (Maanmittauslaitos 1976). Heti tasoristeyksen jälkeen ratapohja ylittää pikkuisen Nivajoen. Sillan jännemitta on 4 metriä. (Pölhö 2023.)

Tasoristeyksen ja sillan jälkeen saavutaan Tiviän entiselle ratapihalle. Ratapihalla oli pääraide ja sivuraide (Pölhö 2023). Ratapihan vasemmalla reunalla oli laiturirakennus ja käymälä, oikealla puolella on lastauslaituri. Lastauslaituri on ainoa jäänne liikennepaikasta. (Pölhö 2023; Pöntinen 2023.)

Tiviältä jatkettaessa seuraava merkittävä kohde on entinen kolmioraide. Se rakennettiin Tiviän ja Parikkalan välille vuonna 1945, mutta oli käytössä vain pari vuotta, sillä 1947 henkilöliikennettä jatkettiin Tiviän seisakkeelle saakka. (Iltanen 2009, 335.) Kolmioraiteen myöhempi käyttö jäi vähäiseksi (Valtionrautatiet 1934).

Parikkalan asema-alueesta

Pian kolmioraiteen jälkeen saavumme Parikkalaan, jossa nykyinen Karjalan radan linjaus näkyy vasemmalla. Yhdysraide Simpeleeltä Parikkalaan valmistui 1947, kun Elisenvaaran rata oii jäänyt rajalinjan taakse (Iltanen 2009, 329).

Parikkalan asema avattiin 1. helmikuuta vuonna 1908 muun Savonlinnan radan yhteydessä. Asemalle tehtiin Bruno Granholmin suunnittelema asematalo, joka kuitenkin tuhoutui tulipalossa 1917. Heti samana vuonna valmistui uusi asema. (Iltanen 2009, 329.)

1930-luvulta eteenpäin Parikkalassa toimi Karjalan Metsätuote Oy:n saha, jonne johti sivuraide. Raide haarautui pääradasta ratapihan eteläpuolella. Sahan tuottamille puutaloille oli kysyntää sekä sodan aikana rintamalla, että sodan jälkeen sotakorvauksina. (Pölhö 2023.)

Alkujaan Parikkala ei ollut risteysasema, vaan ainoastaan väliasema Savonlinnan radalla. Tilanne muuttui vasta 1947, kun yhdysrata Simpeleeltä valmistui. (Iltanen 2009, 329.)

Parikkalan uuden aseman suunnitteli Thure Hellström. Hän käytti siinä samaa tyyppipiirustusta kuin Joroisten ja Rantasalmen asemarakennuksissa. Asemataloa laajennettiin 1949-1950. (Vähä-Lassila n.d.)

Parikkalan merkittävyyttä korosti vuoden 1967 henkilöliikenneyhteyden avautuminen Joensuuhun (Nikkari n.d.). Nykyisin Parikkalassa pysähtyvät kaikki henkilöjunat. Yhteydet ovat edelleen käytössä Joensuun, Savonlinnan ja Imatran suuntiin. (Wikipedia 2023.)

Nykyisin asema-alueella on jäljellä aseman lisäksi esimerkiksi tavaramakasiini, maakellari ja asuinrakennuksia (Pöntinen 2023).

Kiitos mukanaolosta! Kerro kommenteissa, piditkö videosta. Voit tukea näiden videoiden tekemistä tilaamalla kanavan. Hyvää päivänjatkoa!

Videon lopputekstit:

Elisenvaara-Parikkala - Rautatien historia ja ratapohja

Tuotanto: Visa Pöntinen
Lukija: Visa Pöntinen

Kiitokset arvokkaasta avusta:

Jukka Voudinmäki
Mikko Nyman
Eljas Pölhö
Antti Grönroos
Misa Lammio

Lähteet:

Heninen.net - Kurkijoki. http://heninen.net/folder_f.htm?F=kurkijoki. Viitattu 1.8.2023.

Galey-su 2011: Heninen.net - Katselu v7.52. http://heninen.net/view_f.htm?F=kurkijoki&E=4&I=0&C=397&J=1&Y=X&Z=1&P=galey3. Viitattu 3.8.2023.

Iltanen, Jussi 2009: Radan varrella - Suomen rautatieliikennepaikat. Karttakeskus, Helsinki.

Hakulinen, Rainar 1996: Kurkijoki kylästä kylään. Kurki-säätiö, Loimaa.

Pölhö, Eljas: Valokuvat ja kartat sekä muut tiedostot Elisenvaara–Parikkala-radalta. Viitattu 2023.

Vähä-Lassila, Mika: Asemarakennukset. https://mikanhuone.com/asemarakennukset.html. Viitattu 2.8.2023.

Pöntinen, Visa 2023: Tutkimukset Elisenvaaran-radan maastossa. Muistiinpanokokoelma.

Kansallisarkisto - Astia.fi. Rautatierakennusten piirustusarkisto, Rakennuskohteen mukainen aakkosellinen hakemisto. https://astia.narc.fi/uusiastia/kortti_aineisto.html?id=836228518. Viitattu 1.8.2023.

Winberg, Vesa 2014: Elisenvaara on sotiemme synkin rautatieasema – "Räjähdyksen paineaalto vei Eero-veljeni mennessään". Yle Uutiset 6.12.2014. https://yle.fi/a/3-7672039. Viitattu 3.8.2023.

Finna.fi. https://www.finna.fi/. https://www.finna.fi/Record/museovirasto.1535633C26961ABA406024D46623B8C1?sid=3738627380. CC BY 4.0. Viitattu 1.8.2023.

Valtionrautatiet: Valtionrautateiden syrjäraiteet 1934. Sivunumeroita ei tiedossa. Luettu 1.8.2023.

Kurkijoki.fi. Kyläkuvaukset, Elisenvaara ja Sorjo. http://www.kurkijoki.fi/. Viitattu 1.8.2023.

Suomen Rautatiemuseon kuvakokoelmat. https://srm.finna.fi/. CC BY-NC-SA 4.0. Viitattu 18.2023.

Vähä-Lassila, Mika 2018: Tutkielma - Suomen rautatieasemat. http://www.rautatieasemat.fi/tutkielma.html. Viitattu 1.8.2023.

Vaunut.org - Liikennepaikat. http://vaunut.org/haku/liikennepaikat/?r=78. Viitattu 3.8.2023.

Suomen sotahistoriallinen seura ry - Sotahistorialliset kohteet. Elisenvaara. https://www.sotahistoriallisetkohteet.fi/app/sights/view/-/id/115. Viitattu 1.8.2023.

Maanmittauslaitos - Vanhat painetut kartat. https://vanhatpainetutkartat.maanmittauslaitos.fi/. Topografikartat: © Puolustusvoimat. Viitattu 1.8.2023.

Wikipedia - Kurkijoki. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kurkijoki. Viitattu 1.8.2023.

Wikipedia - Parikkalan rautatieasema. https://fi.wikipedia.org/wiki/Parikkalan_rautatieasema. Viitattu 1.8.2023.

Kansalliskirjasto: Suomen Kauppa- ja Teollisuuskalenteri 1917, s. 483. https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/1713285. Viitattu 1.8.2023.

Nikkari, Tapio: Kurkijoki.fi. Kyläkuvaukset, Elisenvaara, Elisenvaara ennen sotia ja Elisenvaara sodan jaloissa. PDF-dokumentti. http://www.kurkijoki.fi/. Viitattu 1.8.2023.

Aineiston tiedot - Kansallisarkisto | Asiointipalvelu Astia. https://astia.narc.fi/uusiastia/kortti_aineisto.html?id=836354027. Viitattu 4.8.2023.

SA-kuva-arkisto. http://sa-kuva.fi/. Viitattu 1.8.2023.

Sihvonen, A. (lähettänyt Kalliomäki, Reino) 2016: Vaunut.org - Kuva. http://vaunut.org/kuva/112199. Viitattu 2.8.2023.

Hovi, Henri 13.9.2022: Rautateiden hiekkakuopat. https://nikita.tnnet.fi/~gumrak/Junat/hiekkakuopat.html. Viitattu 17.1.2024.

Kartat:

Maanmittauslaitos: Vanhat Karjalan kartat. https://vanhatpainetutkartat.maanmittauslaitos.fi/karjalankartat/. © Maanmittauslaitos ja
Puolustusvoimien Tiedustelulaitos. Viitattu 1.8.2023.
Tämän karttatuotteen digitoimisen ovat rahoittaneet Karjalan Kulttuurisäätiö, Genimap Oy, Maanmittauslaitos, Lappeenrannan kaupunki, Imatran kaupunki ja Joutsenon kunta. Skannaustyön ovat suorittaneet Imitsi Oy ja Topografikunta.
©Maanmittauslaitos ja Puolustusvoimien Tiedustelulaitos.

Maanmittauslaitos - Vanhat painetut kartat. https://vanhatpainetutkartat.maanmittauslaitos.fi/. Topografikartat: © Puolustusvoimat. Viitattu 1.8.2023.

Timomeriluoto.fi - Kartat. https://timomeriluoto.kapsi.fi/Sivut/Paasivu/KARTAT/KARTAT.html. Viitattu 1.8.2023.